torstai 11. syyskuuta 2014

Luennoin HEK ry:n vieraana Savonlinnassa Maanantaina 27.10. klo 18.00. Luento pidetään taidelukion auditoriossa, Sotilaspojankatu 3, 57100 Savonlinna. Pääsymaksu jäseniltä on 3 euroa ja muilta 5 euroa.

Luennon aihe on:

TIETOISUUDEN MUUTOS - IHMISEN TIE "TAKAISIN" HENKIMAAILMAAN

Luento käsittelee henkisen heräämisen ja tietoisuuden muutoksen seurauksia. Kun ihmisen syvin henkinen osa herää eloon, ihminen tuntee kuin "toisen olennon" ilmaantuvan itsensä sisällä. Tämä "toinen olento" on jotakin muuta kuin ihmisen persoona, eikä se myöskään tunnusta persoonan rajoja. Kuolemasta tulee ihmiselle tärkeä portti, josta on siirryttävä eteenpäin tietoisena henkisen elämän pysyvyydestä.

Ihminen aloittaa selkeän tien "takaisin" siihen henkiseen olemassaoloon, jonne hän syvimmältä olemukseltaan kuuluu. Ihminen on väliaikaisella kierroksella Maa-planeetalla ja tälle on olemassa henkinen syy. Koko Maakierron syvin tarkoitus on yhtyä lopulta tietoisesti omaan henkiseen itseen, joka on kuin piilossa persoonan takana. Ihminen tuo vähitellen esiin maisen elämänsä aikana omia henkisiä piileviä ominaisuuksiaan. Samalla hän avaa omat maailmalliset arkistonsa ja voi kokea myös välähdyksiä menneistä elämistä. Näin hän valmistelee tietoisuuden muutosta, joka vie ihmisen lopulta yhä syvemmälle pysyvään henkiseen olemassaoloon.

Luento avaa mm. seuraavia kysymyksiä: 

Millaisia seurauksia tietoisuuden muutos ihmisessä saa aikaan?
Mikä tai kuka on ihmisessä heräävä "toinen olento"?
Miten kuolemaan ja sen jälkeiseen olotilaan pitäisi valmistautua ja miksi?
Mitä tarkoittaa yhtyminen korkeampaan itseen?
Mikä tämä korkeampi itse on?
Miksi se on piilossa ihmisessä ja täytyy kuin kaivaa ihmisestä esiin?
Miten olemassaolo henkisessä maailmassa eroaa fyysisen maailman elämästä?