torstai 18. elokuuta 2011

Ajan arvotiuksen jäljillä

Tein maaliskuussa Ultra-lehteen jutun astrologi Maarit Laurennosta (Ultra 3/2011). Tekstissä päästiinkin mieliaiheeseeni eli ajan mysteeriin:















Astrologia on väline ymmärtää aikaa

Astrologi Maarit Laurento on aktiivinen astrologian ammattilainen. Hän on tehnyt astrologiaa työkseen jo vuodesta 1997. Samana vuonna syntyi Astro Bar, joka antaa astrologisia analyyseja Vallilassa. Maarit toimii myös Suomen Ammattiastrologit ry:n puheenjohtajana ja on yritysastrologien yhdistyksen ISBAn hallituksen jäsen. Laurento kertoo ajan olleen ykkössyy, miksi hän väitöskirjansa jälkeen otti ammatikseen astrologian.

Maarit Laurento, mitä astrologia sinulle merkitsee?

- Astrologian avulla voimme käsittää aikaa paremmin. Olen yksinkertaistanut ja selkeyttänyt menetelmää, jotta olen päässyt ajan ytimeen. Siten astrologia on minulle varsin käytännöllinen työkalu. Asiakas voi astrologisen analyysin kautta ymmärtää kokemuksellista aikaansa paremmin. Hän voi hyödyntää syntyneitä oivalluksia oman tulevaisuutensa rakentamisessa. Minusta on aika ymmärtää aikaa radikaalisti uudella tavalla, Laurento toteaa.

Miten itse suhtaudut perinteisiin horoskooppeihin?

- Horoskooppi on ikkuna astrologiaan. Se on yksi astrologian osa-alue. Kyse ei ole siis mitenkään vastakkaisista asioista. Horoskoopit syntyivät astrologian kritiikin jalanjälkiin 1930 ja ne ovat yksi astrologian käyttämä työkalu. Täytyy vain ensin tietää, mitä horoskoopeilla voi tehdä. Horoskoopit täytti viime vuonna 80 vuotta. Julkaisin tuolloin asian tiimoilta toisen kirjani ”Venuksen suudelma”, joka on astrologinen aikamatka naiseuteen. Aiheina siinä olivat erityisesti parisuhde ja rakkaus, jotka perinteisesti ovat juuri horoskooppien ydinaluetta. Kirja vie meidät rakkauden aikamatkalle ja seikkailulle rakkauteen ja parisuhteeseen, Laurento kertoo.


Miten suhtaudut siihen, että astrologia koetaan usein ennustustyökaluna?


- Astrologia on menetelmä ja ideapaperi, ei ennustamista. Toki sitä myös käytetään ennustamiseen. Itselleni astrologian ajan logiikka on sama kuin kellossa ja kalenterissa. Olen rajannut varsin paljon astrologiasta pois, jotta voin keskittyä ajan ideaan, Maarit Laurento toteaa.

Uusi tapa oppia astrologiaa

Olet julkaissut myös uuden kirjan aivan äskettäin. Mitä se käsittelee?

- Astrologiaa aloittelijoille on astrologian perusteiden oppikirja ja käytännön opas. Kyseessä on uusi tapa oppia astrologiaa omatoimisesti. Kirjan mukana tulevalla CD:llä ovat harjoitukset ja tasotesti, joilla voi seurata opintojen edistymistä. Kirjassa opiskellaan tekemään astrologista tulkintaa. Se opastaa astrologisen analyysin tekemisessä alusta loppuun ja kertoo, minkälaisia välineitä peruskartan tulkinnan laatimista varten tarvitaan. Kirja tutustuttaa lukijan viiteen analysointiosuuteen: kartan yleiskuvaan, horoskooppimerkkeihin, planeettoihin, huoneisiin ja aspekteihin. Kirja kertoo myös, mitä kussakin osiossa tulee ottaa huomioon, jotta saadaan onnistunut tulkinta. Kirjassa selitetään yksityiskohtaisesti, miten kartan  analyysivaiheesta edetään synteesivaiheen kautta varsinaiseen tulkintaan. Kirjassa on runsaasti karttoja, astrologisia symboleita ja terminologiaa, joiden merkitykset selitetään ja avataan. Laurento kertoo.


Näkeekö astrologi nykyisen ajan jotenkin poikkeuksellisen merkittävänä. Nythän puhutaan paljon suuresta muutoksesta, joka osuisi vuoteen 2012?


- Seuraava 10 vuoden ajanjakso on kyllä merkittävä. Sen aikana on suuria mahdollisuuksia valmistautua esimerkiksi uuteen teknologiseen vallankumoukseen. Historian merkitys on suuri tarkasteltaessa tulevaisuuden rakentumista. Vertaan historiallisia syklejä ja arvioin, millaista tulevaisuutta luomme.

- Ihmisillä tuntuu olevan pessimistinen kuva nykyhetkestä. Itse näen toisin. Elämme aikaa, jolloin olisi tilaa vastaavanlaiselle murrokselle, joka nähtiin esimerkiksi 1960-70-luvun taitteessa. Tuolloin yhteiskuntarakenteet muuttuivat suuresti. Nyt on jälleen aika, Laurento sanoo.

Uusi aikateoria

Sanot, että astrologia tarjoaa sinulle käytännön välineitä ymmärtää aikaa. Ajan mysteeri on yksi kiehtovimpia ihmiskunnan arvoituksia. Miten astrologia selvittää tätä mysteeriä?

- Aikaa on tutkittu läpi historiamme, eikä siihen ole saatu ratkaisua. Astrologian kautta voidaan ymmärtää aikaa paremmin ja on aina voitu ymmärtää. Uusi aikateoria sopii hyvin siihen rakennemuutokseen, jossa tällä hetkellä elämme. Ajassamme on tilaus sille nyt, kun vuosi 2012 lähestyy. Olen kehittänyt mm. käsitteen syklineaarisuus. Astrologiassa on mahdollista ymmärtää aikaa yhtä aikaa lineaarisesti ja syklisesti.


Mitä aika lopulta mielestäsi on ?


- Hyvä kysymys. Arjessa aika on lähes itsestäänselvyys. Heräämme aamulla, lähdemme töihin ja palaamme illalla taas kotiin. Meillä kaikilla on demokraattisesti 24 tuntia vuorokaudessa. Taannoinen Tiede-lehti kirjoitti ajan harhasta ja siitä, ettei fysiikka osaa selittää aikaa. Avaruudellisesti tarkasteltuna vuorokausi syntyy, kun maa on pyörähtänyt akselinsa ympäri. Vuosi lasketaan siitä, että maa on kiertänyt auringon. Näinhän me mittaamme aikaa kellolla ja kalentereilla, Maarit kertoo.

- Miksi siis pysähtyisimme aikatarkasteluissamme vain maahan, kuuhun ja aurinkoon? Miksemme ottaisi samalla logiikalla aikatarkasteluun mukaan muitakin aurinkokunnan tekijöitä, kuten Marsin, Neptunuksen ja Uranuksen, Maarit Laurento kysyy.

- Astrologia huomioi siis muiden kiertotähtien merkitykset ja radat. Näin aikaan saadaan aivan uusi näkökulma, Laurento toteaa.

Aika tuntuu etenevän nopeasti ja joskus äärimmäisen hitaasti. Avaako astrologia sitä, miksi koemme ajan niin monella tavalla riippuen subjektiivisista tiloistamme?

- Joskus aika tosiaan juoksee ja on toisinaan kuin pysähtynyt. Aika ei tosissaan kuitenkaan pysähdy, vaikka siltä tuntuu. Kevät 2011 tuntuu eri ihmisistä erilaiselta, vaikka he olisivat samassa työpaikassa tai samaa ikäpolvea. Astrologialla on tässä kohtaa ajan laadun analysointiin käsitteitä ja välineitä, Laurento selventää.

- Muinaiskreikassa ajalle oli kiinnostavasti kaksi käsitettä, jotka ovat kronos ja kairos. Kronos kuvaa ajan määrällistä puolta. Se on sitä, että olemme täällä tänään tiettynä sovittuna ajan määrällisenä hetkenä tai että joku on esimerkiksi tietyn ikäinen tai jokin hanke kestää tietyn ajan. Myös kronologia juontuu kronoksen käsitteestä. Kairos taas kuvaa ajan laadullista puolta eli sitä, miltä aika tuntuu, Maarit kuvailee.

- Astrologia ajan jäsennys- ja mittausmenetelmänä yhdistää kronoksen ja kairoksen. Siten se vastaa juuri sen tyyppisiin kysymyksiin, miksi aika tuntuu joltakin tai miten ajanhenki voidaan määritellä, Laurento kertoo.

Kohua astrologian ympärillä

Viime aikoina julkisuudessa on kohistu astrologian ympärillä. BBC: llä kaksi tieteilijää hyökkäsi astrologiaa vastaan ja alkuvuodesta 2011 puhuttivat horoskooppimerkit ja tähdistöt. Eri medioissa kerrottiin uutisena, että horoskooppimerkkien rajat ovat vuosien saatossa muuttuneet. Näin astrologia ei enää voisi pitää paikkansa entiseen tapaan. Onko näin Maarit Laurento mielestäsi tapahtunut?


- Ei ole tapahtunut. Siinä on kaksi asiaa sekoitettu keskenään, mutta on erinomaista, että asia on esillä. Sekaannusta syntyy myös siitä, että eläinradan tähdistöjen ja horoskooppimerkkien otsikot ovat samat, esimerkiksi Oinas, Härkä, Kaksonen jne, Maarit toteaa.

- Astrologiassa eläinrata aloitetaan kevätpäiväntasauksesta maaliskuun lopulla, jolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkät. Ajatus perustuu maan ja auringon keskinäiseen suhteeseen. Astronomiassa taas ekvaattorin ja ekliptikan kuvitteellinen leikkauspiste (kevätpäiväntasauspiste) suhteessa tähdistöihin peruuttaa prekession vuoksi asteen 72 vuodessa. Nyt tätä siirtymää on ehtinyt kertyä jo merkin verran (nyt jo Kalojen tähdistössä). Näin syntyy ajatus, että myös horoskooppimerkit "peruuttaisivat". Näin ei kuitenkaan ole.

- Lisäksi tähdistöt ovat kukin erikokoisia. Esimerkiksi Leijona Otavan alla on todella iso ja Oinaan tähdistö taas hyvin pieni. Horoskooppimerkit ovat samankokoisia. Tähdistöjä on lisäksi 13 (horoskooppimerkkejä 12). Ophiuchus eli Käärmeenkantaja otettiin mukaan eläinrataan reilu 80 vuotta sitten. Tähdistöideaa käsitellään mm. Panu Myllyniemen kirjassa ”Astrologia uusiksi”, Maarit kertoo.

Sumerista Somerolle

Toimit myös emäntänä Huvila Härässä, jolta löytyy myös nettisivut. Mikä on Huvila Härkä?


- Se on astrologinen huvipuisto ja kesäkahvila Hämeen härkätien tuntumassa Somerolla. Huvila Härkä tarjoaa astrologisia elämyksiä kaikille aisteille. Meillä on horoskooppilavatansseja ja Leijona Paviljonki, jossa voi tutustua omaan ja ystäviensä horoskooppimerkkeihin. Ihannemiehensä tai -naisensa voi löytää ParisuhdePlazalla ja Kaksosen Keltaisessa Kabinetissa ja Ravun Sinisessä Salongissa voi nauttia Huvilan kakkukahvit.

- Huvila Härkä jatkaa Tauron tilan kestikievariperinnettä uudella tavalla. Historiamme ulottuukin kauas vuoteen 1508. Itse Huvila perustettiin kesällä 2003 ja siitä lähtien olemme tarjonneet kahvia ja astrologisia analyyseja. Kesäisin meillä on myös näyttelyitä. Viime kesänä esimerkiksi järjestimme Tuorlan Majatalon vanhassa viljamakasiinissa ”Venuksen suudelmia - rakkauden aikamatka” -näyttelyn, Maarit kertoo.

- On aika mielenkiintoinen sanallinen yhteys, että historiatulkinnan mukaan astrologia kehitettiin muinaisessa Sumerissa, jossa papit innokkaasta tutkivat astrologiaa. Ja me olemme tässä nyt, ei Sumerissa, mutta Somerolla. Ja Helsingissä olemme tietysti Somerontiellä, Maarit toteaa.


Miten sinusta lopulta tuli astrologi ja mitä teit sitä ennen?


- Olin tutkijana ennen astrologin uraa. Väitöskirjani jälkeen astrologia nielaisi minut kokonaan. Olin toiminut myös opettajana ja nyt astrologin työssäni voin yhdistää nämä kaikki. Voin sanoa olevani unelma-ammatissani nyt. Olin sitä jo tosin silloinkin, kun tein opettajan ja tutkijan töitä. Aika on kuitenkin ykkösasia, miksi olen astrologi.

Astrologia on selvästi yhä suositumpaa ja näkyy yhteiskunnassamme yhä enemmän. Mistä se mielestäsi johtuu?

- Tietokoneiden myötä tapahtui iso muutos 1990-luvulla. Merkittävää oli myös erilaisten sosiaalisten verkkojen ilmaantuminen 2000-luvulla. Karttojen piirtäminen helpottui tietokoneiden myötä ja internet avasi helpon tien astrologisiin karttoihin. Tänään internetistä saa itselleen kätevästi astrologisen kartan ja analyysit ovat netin kautta tulleet laajemmin tarjolle. Astrologialle on siten foorumi, jota ei ennen ollut. Kiinnostus näkyy myös muissa medioissa. Esimerkiksi MTV3:n televisiosarja Astro-TV on yksi osoitus kiinnostuksesta.

- Suomen Ammattiastrologit ry myöntää vuosittain Vuoden Astrologi -tunnustuksen jollekin astrologiaa innovatiivisesti ja mielenkiintoisesti esiin tuoneelle astrologille tai taholle. Tänä vuonna palkinto meni Turun Seudun Astrologisen Seuran puheenjohtajalle Eija Tångille. Hän on mielestämme kehittänyt ja laajentanut pitkäjänteisesti seuran aktiivista toimintaa innostaen mukaan yhä useampia astrologian harrastajia Turun seudulta. Hän oli mukana myös puhelinastrologina Astro-TV -ohjelmassa. Viime vuonna tunnustus menikin juuri Astro-TV:lle. Ohjelma on yhdistyksen mukaan uudenlainen tapa tehdä astrologiaa ja se on tuonut aihetta esiin myös uusilla foorumeilla, Maarit Laurento toteaa.


Pekka Tamminen