lauantai 2. maaliskuuta 2013

Uni - Kuoleman sisar



Unen tilat ovat henkiselle etsijälle tärkeä portti. Uni on ovi henkiseen maailmaan. Tämä johtuu siitä, että ihminen siirtyy unen aikana samaan tilaan, jonne hän siirtyy myös kuolemassa; henkiseen maailmaan. Tosin unessa ihmisen yhteys omaan fyysiseen kehoon säilyy. Hopealanka yhdistää ihmisen henkisen ja fyysisen kehon unen aikana. Siten ihminen aamulla pääsee jälleen takaisin omaan fyysiseen kehoonsa palatessaan henkisestä maailmasta.

Ihmisen sielu- ja henkiosa irtoaa omasta kehosta nukahtaessa. Usein tunnet nytkähdyksen tämän tapahtuesssa ja joskus myös heräät tähän. Tällöin henkiosa ei vielä irronnutkaan kehosta, vaan palasi kehoon takaisin. Kun ihmisen henkinen puoli liikkuu irti kehosta, se on heti henkisessä valtakunnassa. Ihminen voi myös muistaa henkisen maailman tapahtumia herätessään. Muistikuvat sekoittuvat kuitenkin nopeasti heräämisen jälkeen arkisen mielen askarointiin.

Käymme läpi unen aikana myös omaa fyysistä arkeamme ja siten pitääkin olla tarkkana, mitkä kokemukset tulevat henkisestä maailmasta ja mitkä mielen arkistoista. Uni toimii symboliikan kautta ja välittää meille henkistä tietoa usein allegorisesti. Mitä syvemmin päivätajunnan tietoisuutemme käsittelee henkistä maailmaa, sitä suoremmin unen henkinen osuus tulee esiin. Päivä-tietoisuutemme myös ratkaisee, miten syvästi me hyödynnämme henkisen maailman tilaa unen aikana. Kun tiedämme päivätajunnassamme, että liikumme nukahtaessamme henkiseen maailmaan, saamme ajatuksellisen avaimen myös hyödyntää tätä tilaa paremmin.

Unipäiväkirja voi olla tärkeä apuväline, koska unen viestit henkisestä saadaan sitä kautta paremmin esiin. Voimme saada tärkeää henkistä tietoa sekä aivan suoraa ohjausta arkeemme unen aikana. Usein nämä sekoittuvat unien symboliseen kieleen ja oman mielemme toimintaan niin, että emme erota ohjausta. Kuitenkin tietoinen henkisen maailman avaaminen arjessamme alkaa kuin järjestellä unen materiaalia. Unen symboliset viestit alkavat avautua. Tiedät myös vierailleesi yhä selkeämmin henkisessä valtakunnassa yösi aikana.

Miksi ihminen on virkeä aamulla? Hengentiede kertoo, miten unen aikana ihminen latautuu henkisistä energioista ja henkisten olentojen vaikutuksesta uuteen päivään. Voidaankin sanoa, että ihminen pääsee nukahtaessaan valtakuntaan, jonne hän syvemmän olemuksensa kautta kuuluu.

Unen aikana ihminen voi kohdata edesmenneitä henkisessä maailmassa olevia omaisiaan. Meille tärkeät henkisen maailman yhteydet ovat siis usein kontaktissa kanssamme juuri nukkuessamme. Kohtaamme nukahtaessamme myös muuta itsellemme tärkeää henkisen maailman elämää. Merkittävät ja sielulle tärkeät kohtaamiset eivät odota ihmistä vain maisessa maailmassamme. Joskus meille tärkeä sielu (esim. sielunsisar) odottaa hetkeä, jolloin nukahdat. Kohtaaminen tapahtuu unen aikana, muistimme sitä sitten enää herätessämme tai emme.

Uni on henkiselle etsijälle tärkeä tiedonvälittäjä. Kirjastosta voimme löytää hyvän henkisen kirjan, mutta unessa voimme tavata sen kirjoittajan.